Tervehdys taas! Viikko on taas vierähtänyt ja sen sain itse viettää Paltamossa. Kahden pro-amin ja kolme kisapäivän lisäksi 1200km ajoa täyttävät viikon juurikin sopivasti. Itse kilpailusta kotiintuomisiksi minulla jäi neljäs sija tuloksin 71-75-70. Onnistuin pelaamaan tiiltä haastavaa Paltamon kenttää suurimmaksi osin pelisuunnitelman mukaan ja tästä esimerkkinä vain kahdeksan bogia koko kisassa. Noilla tuloksilla se tarkoittaa tietysti vain kahdeksaa birdietä, mutta tällä kertaa ei oltu oikeissa paikoissa tarpeeksi terävänä. Kuitenkin monet pelaajille päänvaivaa aiheuttaneet väylät olivat minulta hyvin pelattuja ja siinä yksi syy hyvään tulokseen. Paltamo on mielestäni yksi Suomen parhaita kenttiä ja pelasimme sen aivan täydelliseen kisakuntoon viritettynä. Ehdottomasti top-2 kisakenttä tänä kesänä ja monena muunakin. Ensimmäinen ja kolmas kierros olivat varsin mallikkaita ja tuloksen tekeminen oli hyvillä uomilla. Varsinkin ensimmäisellä kierroksella tulos olisi voinut olla korkeampi, mutta onnituin pitämään keskittymisen hyvänä oikeissa paikoissa ja sain tehtyä hyvää jälkeä griineillä. Kolmannella kierroksella paria takaysin tyhmää lyöntiä lukuunottamatta pelasin järkevästi ja annoin itselleni hyviä mahdollisuuksia.
Toinen kierros meni luokkaan "no momentum". Tuntui, että kaikki mikä pystyi mennä huonosti meni. Tähän väliin pakko sanoa, että tiiltä ei missään vaiheessa kisaa ollut ongelmia, joten kommentit liittyvät lyönteihin siitä eteenpäin. Yleisesti olen käytännössä aina pelissä, joskus jopa väylällä, kun tiilyönneistä puhutaan. Toisen kierroksen lähestymiset olivat liian löysiä ja putit liian huonoja. Myöskin lähilyönnit griinin ympäriltä olivat ajoittain jopa surkuhupaisia. Kuitenkaan tulos ei pompannut tuota korkeammaksi, joten jotain on tehty oikein myös damage controllin osalta. Hyvä minä! Viime yön vietin Tampereella ja nyt kirjoittelen blogia kotipöydälläni lepopäivää vietellen. Huomenna koittaa taas yksi loistava golfintäyteinen päivä ja ennen kuin palloa laitetaan ihan tosissaan tiille torstaina Vuosaaressa, niin samaisella kentällä pelataa pari pro-am tapahtumaa. Ei muutenkaan pitäisi tällä kentällä jäädä kiinni kenttätuntemuksen puutteesta, joten sitä on ainakaan turha syyttää. Treenissä keskittyminen tulee olemaan jälleen kerran lyhyissä raudoissa ja wedgeissä. Jos saan näitä lyöntejä tarpeeksi lähtemään linjaan, niin tiedän että tulos tulee olemaan hymyillen katseltavaa. Pidän Vuosaaren kentästä ja griinit siellä ovat oletetavasti nopeat. Birdieitä pitää tuolla kentällä tehdä ämpärikaupalla jos voitosta haluaa taistella. Ja minähän haluan! Puhis
0 Comments
Helou! Nyt on edellisestä kirjoituksesta niin vähän aikaa, että alkaa ihan itseäkin pelottamaan mitä tästä tulee. Viimeiset kolme päivää olen ollut pelaamassa Pickalan Nordic Leaguen kisaa ja tuloksena oli kenttään nähden tehoton 73-71-73, tällä olin sijalla T33. Suhteellisen pitkä Park-kenttä antaa paljon mahdollisuuksia birdieihin ja suhteellisen vähän todellisia uhkia bogeihin. Se näkyy joka vuosi tulostasossa. Kenttä on tiiltä todella tilava ja väylät ovat leveitä. Tämä on yksi niistä syistä, jonka takia kenttä ei minulle ihan optimaalinen ole. Jos lyöt 10+ väylää kierroksessa, et ole todennäköisesti vielä juurikaan pelikavereiltasi voittanut lyöntejä. Raffit olivat melko lyhyet ja lähestymisten pitää olla tällä kentällä tikissä, koska birdieitä pitää tehdä. Griinit ovat muutamaa lukuunottamatta melko simppelit, joskin välillä puteissa on niin pieniä breikkejä, että niitä on vaikea erottaa ja pieniä väärinlukuja tulee kolmen päivän aikana muutamia. Kuva: Juha Hakulinen
Omassa pelissä on tällä hetkellä jo viime kirjoituksessa vähän sivuttu este todella hyvin pelaamiseen. Pelasin jokaisen tässä kisassa pelaamistani etuyseistä alle parin. Tämä on ollut myös hiukan tendenssinä koko kauden ajan. Olen pystynyt lähtemään porteista kovaa varsinkin silloin, kun sitä on tarvittu. Kuitenkin kova kiihdytys on yleisesti johtanut hitaaseen loppuliukuun ja paluuseen tuloksiin luokkaa "ihan ok". Positiivista tässä on ollut se, että annan itselleni hyviä mahdollisuuksia ja tiedän, että taitojen puolesta tuloksilla olisi mahdollisuus olla hyviä. Pystyn pelaamaan oikeassa mielentilassa tämän vuoden lyhyen otannan perusteella 6-12 reikää normaalilla kierroksella. Itseluottamus omaan peliin kuitenkin kasvaa päivä päivältä ja uskon, että tämä on vain välivaihe huippukierroksiin. Jos tämä ei onnistu, niin pitää toivoa ensi vuodeksi paljon yhdeksän reijän kilpailuja!;) Ensi viikolla Finnish Tour siirtyy Paltamoon ja siellä tunnen lähtökohtaisesti olevani vahvoilla. Kenttä sopii silmään todella hyvin ja tiiltä pitää olla tarkka koko kierroksen ajan, jos haluaa pelata hyvin. On todella sääli, että kenttä on etelästä niin kaukana ja siellä ei siksi tule pelattua useammin, kuin kyseisessä FT-kisassa. Varsinkin takaysi on yksi Suomen parhaista ja heti kymppitii otta luulot pois niiltä, joilla on mielessään epävarmoja ajatuksia avauksista. Kentän kunto on vielä kysymysmerkki, mutta toivottavasti se saadaan viritettyä hyvään kuntoon kisaa varten ja vältymme kylmiltä ilmoilta. Nyt on pari päivää aikaa treenata ja sen jälkeen tiistaina koittaa ajopäivä. Paikan päällä pelataan kaksi pro-amia ennen varsinaista kilpailua, joten melko täysi viikko on tulossa. Me likes! Puhis Järisyttävän hyvää keskiviikkopäivää kaikille!
Maailman suurin ihme on tapahtunut ja olen saanut nettisivuni taas katsottavaan kuntoon. Ensivaikutelma on jopa omasta mielestä kohtuullisen toimiva ja yritänkin pitää sivuista jatkossa huolta ja elvyttää tätä blogia feenikslinnun lailla tuhkasta. Mitenkäs se kausi onkaan tähän asti mennyt? Tänä vuonna tulokset ovat olleet tasaisia ja luottoa omaan peliin ja tekemiseen on edellisvuosia enemmän. Finnish Tourin rankingissa olen tällä hetkellä sijalla 6. ja kisoja on tänä vuonna vielä kolme jäljellä. Edellisistä FT:n kisoista saavutuksena on sijat 7, 9, 12 ja 5. Cutin olen missanut Finnish Openissa ja Gant Openissa. Naantalin NL-kilpailussa olin sijalla T23 ja Kivitipussa sijalla 12. Tämän kauden positiivisia yllätyksiä? Putteri on toiminut lähes kaikissa kisoissa hyvin ja olenkin tyytyväinen siihen luottamukseen, jonka olen tämän vehkeen kanssa saanut aikaiseksi. Puttaamisen merkitystä koko kierroksen fiilikseen ja itseluottamukseen ei voi liikaa korostaa. Jokaikinen osa-alue pelissä helpottuu kun tämä toimii. Seuraava kysymys on tietysti kliseisesti: Mitä voisin parantaa? Wedgepeli ja lyhyet raudat eivät ole tarpeeksi teräviä, jotta kierroksia reilusti pakkaselle voisi tulla. Tiiltä olen hyvä pysymään pelissä, mutta lähestymisten keskimitta reijästä on liian suuri. Edes hyvällä puttaamisella ei säkitetä yli kuudesta metristä aivan kauhean montaa puttia yhden kisan aikana. Myöskin mentaalipuolella on parannettavaa nimenomaan tähän kovasti pakkaselle pääsemiseen. Miksi ei pelaisi niin hyvin kun voisi pelata? Huomenna alkaa Pickalan NL-kilpailu, ja tänään pelattiin Pro-amin merkeissä. Kilpailun nimisponsorin (K-Supermarket Kamppi) järjestämä tilaisuus oli hyvin järjestetty ja kenttä on hyvässä kisakunnossa. Itsekin lasken olevani hyvässä kisakunnossa, mutta liikaa tästä ei varmaan kannata puhua, jotta vältytään turhilta lässytyksiltä;) Kisa on kolmipäiväinen ja tällä kentällä pitää lähteä heti porteista kovaa jos haluaa pärjätä. Tähän uskon ryhmän olevan valmis, koska toisena pelikaverina minulle osui muuan Lauri Ruuska. Tämän kisan jälkeen on vuorossa vielä kaksi Finnish Tourin osakilpailua, Paltamossa ja Vuosaaressa. Näitten jälkeen kausi Suomessa onkin paketissa ja on aika siirtyä kohti golfariystävällisempiä talvimaisemia. Siitä kuitenkin lisää vasta seuraavilla kerroilla. Ready, steady, go! Puhis Nyt on hieman reilu viikko vietetty Espanjassa ja kelit ovat tähän päivään asti suosineet meitä hienosti. Tänään näyttäisi kovasti välipäivältä. Ainakin tällä hetkellä range on kentällä kokonaan suljettu ja vettä on tullut koko päivän. Pelistä olimmekin aikeissa pitää välipäivän, mutta voi olla että kentälle emme pääse ollenkaan. Pelit ovat menneet viime kirjoituksesta lähtien melko tasaisesti. Olen pyörinyt siinä 74-76 välillä koko ajan ja peli tuntuu koko ajan paremmalta. Vielä on tosin vaikeuksia pitää homma kasassa koko 18 reiän ajan. Joonasta olen onnistunut vielä kurittamaan pienisssä kahvipeleissämme joten siitä voi olla tyytyväinen! Pelaamme siis Lauro golfissa ja kentällä on 27 reikää. Vaihtelua siis tulee jonkun verran pelin osalta ja se on mukavaa.
Päivän puheenaihe on treenaamisen perusasiat. Nämä ovat niitä asioita, joiden avulla peli pysyy koko ajan kuosissa ja jos nämä ovat kunnossa, lyönti paranee varmasti. Oma filosofiani golfin pelaamisesta perustuu täysin näille asioille. Olen sitä mieltä, että tekemisessä pitäisi keskittyä vielä enemmän asioihin kuten alkuasento, tähtäys ja rytmi. Nämä asiat palvelevat sitä, että olen aina valmis pelaamaan ja keskittymiseni sen parantamiseen voi olla parasta mahdollista. Svingin kauneus ja muut esteettiset asiat, joita pidetään mielestäni turhan kovassa arvossa, ovat toisarvoisia. Suurimman osan asioista pitäisi keskittyä nimenomaan pelin parantamiseen kaikkein yksikertaisimmilla asioilla. Perinteinen treeni aamupäivästä ennen peliä voisi hyvinkin siis olla vaikka tällainen: Range: Linjaukset tikun kanssa. Keppi maahan linjauksien mukaan ja voit olla varma siitä, että tähtäät oikein. itse tykkään pelata kumpaakin kierrettä, joten lyön luultavasti vuorotellen kierteitä esim 5 per kierrre ja sitten vaihto. Tässä koitan pitää huolen siitä, että feidit eivät starttaa oikealle ja draw ei starttaa vasemmalle. Pallon startti on muutenkin sellainen asia, josta kannattaa pitää huolta. Linjauksien jälkeen tempotreeniä, 25%, 50%, 75%, 100% tehoilla. Eli jos lyön mailalla, joka lentää 100m, lyön täydellä svingillä, mutta tehoa muuttaen näitä eri matkoja. Putti: Tässä minulla on vaikeuksia tähtäyksen kanssa. Minulle virhe tulee yleensä siinä, että tähtään liikaa oikealle ja sen jälkeen joudun sulkemaan lapaa, jotta pallo lähtee haluttuun linjaan. Tässä linjaustreenit tulevat taas isoon apuun. Keppejä,naruja tai muita apuvälineitä käyttäen linjaan itselleni suoran putin ja asetan lavan niin, että lapa on todellakin keskelle reikää. sen jälkeen kun tähtäys on varmasti täydellinen, tiedän että vika on liikkeessä jos pallo ei mene reikään. Jos asetut puttiin linjureita apuna käyttäen suoraan ja asento tuntuu oudolta, voit olla lähes varma siitä, että nämä treenit olisivat hyödyllisiä. Lähipeli: Yleisesti pidän siitä, että otan muutaman pallon ja kiertelen griinin ympärillä jatkuvasti, etten ala kyllästyä samaan paikkaan. Tällä osa-alueella tykkään myös ottaa pieniä kisoja kaverin kanssa, koska silloin keskittyminen on paljon parempaa. Lähipelissä paikat voivat olla niin erilaisia, että on hyvä pitää itsensä koko ajan hereillä. Perusasioita, joita lähipelissä pitää miettiä, ovat pudotusalue ja rullimismatka. Itse en pidän siitä, että laitetaan iso kasa palloja tiettyyn paikkaan ja lyödään robotinomaisesti, koska silloin treenistä häviää pelinomaisuus. Osumaa voi näin parantaa, mutta varsinainen lähipelinäkemys puuttuu tästä treenistä melko lailla kokonaan. Tässä oli pieni katsaus siihen, mitä harjoitusalueilla voi tehdä. Ei mitään vaikeaa, pelkkiä yksinkertaisia ja helppoja asioita. Niistä jos pitää huolen, annat itsellesi erittäin hyvän mahdollisuuden kehittyä joka päivä. Seuraavan blogiin koitan saada kuvamateriaalia treeneistä jotta visualisointi olisi helpompaa! Ensi kertaan, Puhis Morjensta!
Nyt on kulunut jopa liiankin pitkä aika sitä kun viimeksi olen kirjoitellut. Oma syksyni ja alku talvikaudesta on kuitenkin ollut jokseenkin tylsistyttävää aikaa golfin osalta ja en ole saanut runosuontani sykkimään, pahoitteluni siitä. Nyt kuitenkin alkaa pikkuhiljaa koittaa paremmat ajat ja lähdenkin reissuun vajaan kuukauden päästä. Syksy on mennyt siis lähinnä fysiikkaa treenaten ja olenkin varsinaisesti golfpalloja lyönyt todella vähän. Kaikki treenit liittyen alkuasentoon olen salilla ja olenkin panostanut kehon kuntoonlaittoon nyt todella jämäkästi. Haluan, että kun lähden ulkomaille, minun ei tarvitse välittää mistään näistä perusasioista vaan voin keskittyä pelkästään itse asiaan, eli pelaamiseen. Ainakin toistaiseksi asioiden näin tekeminen on tuntunut hyvältä. Ne kerrat, kun olen mailan kanssa, kaikki tuntuu hyvältä. En kerkeä muodostaa turhia ajatuksia tai luuloja pelistäni hallissa, vaan vasta ruoholla tulee aika pelata itse golfia. Olen lähdössä 10.2 reissuun Hinkkasen Joonaksen kanssa. Suuntaamme kohti Espanjaa ja Fuengirolaa. Tarkoitus olisi olla siellä päin maailmaa noin kaksi kuukautta ja tässä ajassa ehdimme ehkä jotain järkevääkin oppia. suurin prioriteetti taas pitkän ruoholta pois olemisen jälkeen on tietysti PELAAMISESSA. Toivottavasti pidämme toisemme järjissämme ja osaamme keskittyä itse asiaan. En halua, että reissusta tulee liiallinen spekulointihässäkkä, vaan keskitymme taidon kehittämiseen. Se, että pari ensimmäistä viikkoa ovat varmasti huonohkoja, johtuu vain pitkästä tauosta. Ei siis paniikkia vaan kierroksia alle niin paljon että heikottaa! Tulen pitämään reissusta blogia, luultavasti blogi tulee myös gogolf.fi sivuille ja mahdollisesti teen myös jonkunlaisia videoita. Mitään huippumateriaalia on turha odottaa, koska VeVe Media ei ole paikalla, mutta teen silti parhaani:) Yritän pitää teitä enemmän ajan tasalla nyt ja innostua kirjoittamisesta uudestaan. Lämpöä odotellessa! Puhis Jau!
Pickalan Finnish Tour on takana päin ja kisasta jäi vähän karvas maku suuhun, sijoitus T24. Ensimäiset kaksi kierrosta pelasin tulokseen 74,72 ja peli tuntui melko hyvältä. Puttasin paremmin kuin viime kisoissa ja tämä loi hyvää fiilistä omaan tekemiseen. Griinit Pickalan Park-puolella olivat muuten parhaat millä olen tänä vuonna pelannut. Liukkautta löytyi! Viimeiselle kierrokselle lähdettäessä oli siis hyvä fiilis ja kaikki syy odottaa hyvää tulosta. Peli lähti kuitenkin heti porteista väärään suuntaan parin bogin merkeissä. Väylälle numero kolme sain tehtyä birdien, mutta lisää lunta tupaan tuli tuplan metkeissä melkein heti perään. Siitä pelailin ihan ok peliä kunnes tein vielä kirsikaksi kakun päälle triplan viimeiselle. Päivä oli juuri semmoinen, että mikään ei menny niinkuin olisi toivonut ja todella monet lyönnit olivat melkein tosi hyviä. Kierros olisi voinut kääntyä parempaan monessa kohtaa, mutta tällä kertaa momentum ei ottanut kääntyäkseen. Tästä on kuitenkin kokonaisuudessaan hyvä jatkaa eteenpäin ja kohti Finnish Tourin finaalia Nordcenterissä. Nyt vietän vähän välipäivää ja kerään voimat uuteen nousuun ja isken kauden viimeisessä kisassa oikein urakalla! Toivottavasti Nordcenter tarjoaa vähän parempaa säätä kuin viime vuodet, silloin meillä on ollut aikamoiset kuoleman kelit. Kättä taskuun ja ilosempaa ilmettä! Puhis Hei kaikille!
Viime kerrasta onkin jo hetki aikaa, pahoitteluni siitä. Tosiaan kaksi kisaa ollut tässä jo peräkkäin ja kaksi on vielä jäljellä. Ensimmäinen näistä koitoksista oli Reikäpelin Sm-kilpailut Hyvinkäällä ja sielä tuli jaettu 9. sija. Voitin siis kaksi matsia. Ensimmäinen ottelu oli oman seuran poikaa Antti Peussaa vastaan ja toinen ottelu, jonka voitin, oli Tarinagolfin Mikko Kauniskangasta vastaan. Seinä tuli lopulta vastaan toisena päivänä kaveriani Teemu Putkosta vastaan. Hävisin ottelun tiukasti 1/0, joten tasaista vääntöä oli. Tätä kisaa varjosi hiukan vielä sairastelu, kun jostain pienen flunssan olin mennyt ottamaan, mutta muuten peli on koko ajan mennyt parempaan suuntaan. Siitä jatkui hyvä treenitahti ja viime viikolla kisattiin Meri-Teijossa Nordic Leaguen osakilpailussa. Tämä oli tänä vuonna ensimmäinen kisa, jossa fiilis oli täysin kohdillaan joka kierroksella. Kuitenkin kaikkein paras terä puuttui Teijon greinisillä viheriöillä ja tulos oli tasainen 74-73-73. Tällä sarjalla irtosi jaettu 24. sijoitus. Oli myös hauska päästä pelaamaan Pro-amissa yhteistyökumppanini Dixonin edustajan kanssa. Kyllä se ekopallokin lentää! Kisassa löin Palloa erittäin hyvin, siitä esimerkkinä ensimmäisen kierroksen väyläosumaprosentti 92%. Muutenkin tahti oli samanlaatuista joka päivä ja birdieitä pääsi tekemään tap-in etäisyydeltä monia. Seuraava koitos on siis Pickalan Finnish Tour kisa tällä viikolla ja uskon vahvasti pystyväni menemään siellä alle parin koko kisan osalta. Se olisi seuraava taso, joka pitäisi pystyä ottamaan omassa pelissäni. Ja jos on mennäkseen paljon alle parin niin antas mennä! Sopivasti aggressiiivinen pitäisi olla. Treenit ovat olleet keskimäärin hyvällä mallilla ja nyt tuntuu siltä, että joka osa-alue on hyvässä kehityssuunnassa. Paljon on intoa vielä jäljellä ja kesäkin alkaa olla loppusuoralla. Pitää yrittää lähteä pakoon talvea mahdollisimman paljon ja toivottavasti pääsen ruoholta lyömään mahdollisimman paljon vielä talven aikana. Nyt vauhti on kovaa ja siitä on hyvä pitää kiinni! Eteenpäin, sano mummo lumessa. Puhis Moro!
Nyt on taas yksi treeniviikko takana ja hauskaa on ollut golfkentällä. Olen koittanut pelata paljon ja olen vielä pelaillut eri kentillä tällä viikolla. Repertuaariin on kuulunut Talma, Tuusula ja Vierumäki ja kierrostulokset ovat olleet siinä 71-78 sektorissa. Oli todella mukava pelata junnuaikojen kotikenttää Tuusulaa ekaa kertaa tänä vuonna ja kyllä siinä aina lämpimät muistot tulevat mieliin kun sinne pääsee. Pelaamisen lisääminen onkin yksi muutos mitä haluan nyt tehdä kun kisoja ei ole hetken. Varsinkin sellainen pelaaminen, että olen nyt ottanut koko ajan kiinni erilaisia lyöntejä kentällä ja koittanut sitä kautta kasvattaa omaa lyöntivalikoimaani. Sen takia välillä scooraaminen saatta hekeksi unohtua, mutta koko ajan tuntuu itsevarmemmalta lyödä paljon erilaisia lyöntejä kentällä. Itse kun olen myös semmoinen ihminen, että haluisi pelata kaikenlaisia lyöntejä ja hiukan hullutella ja hassutella kentällä. Kaiken ydin on vielä siinä, että jos haluaa osata kentällä lyödä niitä lyöntejä, niitä pitää lyödä kentällä. Tottakai harjoitteluun kuuluu myös perinteiset range ja lähipelialueet, mutta pelaamalla oppii pelaamaan ja tuntuukin, että siten saan itsestäni irti enemmän. Nyt vietän pientä välipäivää kentältä ja huomenna pääsen taistelemaan valmentajani Jokerin kanssa monenmoisista ajatuksista. Mikäs sen parempaa kuin pieni ajatustenvaihtelu ja parhaassa tapauksessa joku väittelynpoikanenkin! Ei ole helppoa olla minun koutsi:) respectiä Jokerille. Näillä eväillä tällä kertaa! Puhis Jau!
Nyt on Gant Open takana ja fiilis varsin kaksijakoinen. Pelasin ensimmäisen kierroksen erittäin solidia golfia 71 lyöntiä. Missään vaiheessa ei hätää ollut ja muutama helpohko birdieputtikin tuli missattua. Tässä vaiheessa fiilis oli hyvä ja juuri semmoinen mitä se on ollut viimeiset pari viikkoa. Olen treenannut ja pelannut hyvin ja tämä oli sitä tasoa, jota odotin itseltäni. Toinen päivä kuitenkin muutti tilanteet taas täysin päinvastaiseksi. Minulla oli myöhäinen iltapäivälähtö ja valmistautuminen meni melko perseelleen, koska tiillä minulla oli jo valmiiksi todella löysä olo. Svingaamisesta puuttui se viimeinen silaus. Kierros sai vielä heti aivan järkyttävän alun, kun tein ensimmäiselle reijälle tuplabogin. Tästä ei oikeen nousua sitten ollut näkyvissä missään vaiheessa ja kierros painui reilusti yli parin, tulos oli 80. Tästä tuloksesta tosin muutama lyönti lopussa menee ehkä sen kuuluisan Vtuksen piikkiin. En vain voinut uskoa, että pystyin pelaamaan niin huonosti. Fiilis on koko ajan ollut liian hyvä. Toinen kierros oli tosin juuri yksi niistä kierroksista, kun mikään ei vaan millään onnistu. Hyvätkään lyönnit eivät olleet lipulla niin minkäs teet. Putteri sanoi myös itsensä käytännössä irti yhteistyöstä, joten helppoa ei ollut. Nyt kuitenkin pelit jatkuvat treenisessioilla ja turha se on jäädä ruikuttamaan! Tuo kivaa pikku lisävihaa tuommoinen tulos tauluun ja tästä on hyvä jatkaa kohti uusia haasteita. Tiedän kuitenkin, että peli menee koko ajan parempaan suuntaan ja pystyn odottamaan itseltäni hyviä tuloksia loppuvuodesta. Nyt on hyvä treenata ja pelata hetken aikaa, jotta olen täydessä terässä kun numerolappu isketään taas rintaan. Hyvä treenejä kaikille! Puhis Hellurei!
Nyt on Finnish Open takana ja tulokset 75-72-73 ovat tällä hetkellä melko tyydyttäviä. Fiilis pelistä ennen kisaa oli hyvä mutta vähäinen treenaaminen ei tehnyt pelaamista helpoksi. Pelasinkin ajoittain vielä loistavaa golfia, murheenkryynejä löytyi muutama joukosta jotka tiputtivat listoilla melko paljon alaspäin. Ensimmäisellä kierroksella aloitin heti porteista hyvin ja olin -1 ennen ysireikää(18), jolle tein triplan. Yksi draivi oikealle, yksi vasemmalle ja siellä pienet hevyraffiseikkailut toivat liikaa lyöntejä helpohkolle par vitoselle. Siitä ok peliä loppuun ja tulos +3. Pari kertaa griinibunkkerissa hautautuneena ja näistä tuli pari lisäbogia vielä kierroksella. Toisella kierroksella pelasin 15 reikää golfia loistavasti. Olin tuloksessa -5 ja fiilis oli loistava. Sitten iso musta hetki iski päin naamaa ja tein pari tuplaa ja yhden bogin loppuun. 16 tein neljän putin tuplan, kun miekkailin rinteessä olleen reijän vieressä melkoisen hanakasti. Tämä vaikutti liikaa seuraaviin reikiin ja en pysynyt hereillä loppuun asti. Huono tulos 72 mutta cutista juuri ja juuri. Kolmas kierros lähti huonosti liikkeelle kun löin itseäni väärille puolille lähestymisillä pari kertaa. Kuitenkin sain tehtyä ysille(18) eaglen ja jatkoin vielä birdiellä. Siitä eteenpäin hyviä lyöntejä mut mailavalinnat eivät osuneet kohdilleen. Laskettelin siis tulokseen +1. Pallonlyöminen on tällä hetkellä hyvällä tasolla, mutta peliälyä voisi parantaa vielä enemmän. Monta kertaa huomaa joutuneensa paikkaan, josta parin tekeminen on lähes mahdotonta, vaikka lähestyminen ei olisi kuin 5 metriä vino. Vuosaaressakin griinit ja ympärystät ovat melko kovia, joten oikealla puolella kannattaa olla jos sattuu missaamaan griinin. Näin tällä kertaa, Puhis |
PuhisAmmattilaisgolfarin ajatuksia pelistä ja elämästä. Jos tykkäät niin muista kertoa kaverillekkin. Archives
July 2016
|