Barcelonan aurinkoa on nyt reilu kaksi viikkoa takana ja kisoja on pelattu 2/4. Fiilis on tällä hetkelle kovassa noususuhdanteessa ja huomenna koittaa seuraavalle kisapaikalle siirtyminen. Aloitetaan purkaminen kuitenkin jo läpikäydystä. Ensimmäisessä kisassa kohtalokseni kävi sydäntä raastava yhden lyönnin MC. Ensimmäisellä kierroksella peliä vaivasi tehottomuus ja toisella draivit olivat luokkaa sontapökäle. Ison kädennoston annan kuitenkin itselleni siitä, että pysyin pelissä jokseenkin mukana koko kierroksen ajan. Koko ajan suuntaansa vaihtavassa tuulessa ei ole helppo pelata, kun lyönnit lähtevät minne sattuu. Putti lähtee yleensä parhaiten toimimaan kun muistaa lyödä tarpeeksi huonoja :) Näistä kierroksista oppii taistelun hienouden ja scooraamisen tärkeyden. Pettymys alkukauden kisoihin oli kuitenkin tässä vaiheessa suuri ja kyllähän se miestä syö jäädä katselemaan muitten pelejä viimeisellä kierroksella. Toisessa kisassa peli alkoi kuitenkin aueta jo paremmin ja tekeminen alkoi olla sillä tasolla, mitä olen itseltäni koko aika odottanut. Ensimmäiset kaksi päivää pelattiin rajussa tuulessa ja tulostaso oli paljon ensimmäistä kilpailua huonompaa. Avauskierroksen 73(+2) ei antanut vielä suuria odotuksia, mutta toisen kierroksen par-tulos oli jo keliin nähden todella hyvä ja sillä nousi jakamaan sijaa T17. Cut oli tässä kisassa +6, joka on aika iso ero verrattuna ensimmäisen kisan cuttiin +2. Pelasimme siis ensimmäiset kierrokset täsmälleen samoja kenttiä kummassakin kisassa. Vielä oli siis viimeinen kierros Hills-kenttää jäljellä ja keli oli golfin pelaamiseen täydellinen heti aamusta alkaen. Pelasin viimeisen päivän tulokseen 70(-2). Tämä kierros oli jo todella tasaista ja varmaa golfia, jolla isoja virheitä ei tullut oikeastaan yhtään. Ainut plusmerkki tulokseen koko kierroksen aikana tuli ysireijän bogilla, jossa missasin noin 90cm putin. Puttasin tosin muuten niin laadukkaasti koko kisan ajan, että tuo oli helposti hyväksyttävissä. Loppusijoitus oli kisassa T13 ja tästä on siis hyvä lähteä jahtaamaan uusia hyviä sijoituksia PGA catalunian kentälle, jossa pelataan seuraavat kaksi kisaa. Tällä hetkellä muutaman treenipäivän välissä vetäneenä voin sanoa, että peli tuntuu olevan hyvin raiteilla. Puttaaminen on tasaisen hyvää koko ajan ja lyömisessä olen päässyt taas sille tasolle, joka pystyy mahdollistamaan hyviä kierroksia. Paketti tuntuu olevan kasassa ja lupa odottaa hyviä tuloksia on myönnetty. Pelasimme pari viimeistä päivää Bonmont-nimisellä lähikentällä ja voi kertoa, että enään mikään griini ei tunnu vinolta niitten jälkeen! Harvalla kentällä tulee samanlaisia oho-elämyksiä kuin kyseisellä baanalla. Muistaa ainakin olla tarkkana! Sunnuntaina starttaa seuraava kisa ja muistaka katsoa minun ja muitten suomalaisten tuloksia Nordic Leaguen sivuilta!
Lets rock. Puhus http://eccotour.org/nordicgolfleague/scores/#/customer/1/schedule
0 Comments
|
PuhisAmmattilaisgolfarin ajatuksia pelistä ja elämästä. Jos tykkäät niin muista kertoa kaverillekkin. Archives
July 2016
|