Nyt on hieman reilu viikko vietetty Espanjassa ja kelit ovat tähän päivään asti suosineet meitä hienosti. Tänään näyttäisi kovasti välipäivältä. Ainakin tällä hetkellä range on kentällä kokonaan suljettu ja vettä on tullut koko päivän. Pelistä olimmekin aikeissa pitää välipäivän, mutta voi olla että kentälle emme pääse ollenkaan. Pelit ovat menneet viime kirjoituksesta lähtien melko tasaisesti. Olen pyörinyt siinä 74-76 välillä koko ajan ja peli tuntuu koko ajan paremmalta. Vielä on tosin vaikeuksia pitää homma kasassa koko 18 reiän ajan. Joonasta olen onnistunut vielä kurittamaan pienisssä kahvipeleissämme joten siitä voi olla tyytyväinen! Pelaamme siis Lauro golfissa ja kentällä on 27 reikää. Vaihtelua siis tulee jonkun verran pelin osalta ja se on mukavaa.
Päivän puheenaihe on treenaamisen perusasiat. Nämä ovat niitä asioita, joiden avulla peli pysyy koko ajan kuosissa ja jos nämä ovat kunnossa, lyönti paranee varmasti. Oma filosofiani golfin pelaamisesta perustuu täysin näille asioille. Olen sitä mieltä, että tekemisessä pitäisi keskittyä vielä enemmän asioihin kuten alkuasento, tähtäys ja rytmi. Nämä asiat palvelevat sitä, että olen aina valmis pelaamaan ja keskittymiseni sen parantamiseen voi olla parasta mahdollista. Svingin kauneus ja muut esteettiset asiat, joita pidetään mielestäni turhan kovassa arvossa, ovat toisarvoisia. Suurimman osan asioista pitäisi keskittyä nimenomaan pelin parantamiseen kaikkein yksikertaisimmilla asioilla. Perinteinen treeni aamupäivästä ennen peliä voisi hyvinkin siis olla vaikka tällainen: Range: Linjaukset tikun kanssa. Keppi maahan linjauksien mukaan ja voit olla varma siitä, että tähtäät oikein. itse tykkään pelata kumpaakin kierrettä, joten lyön luultavasti vuorotellen kierteitä esim 5 per kierrre ja sitten vaihto. Tässä koitan pitää huolen siitä, että feidit eivät starttaa oikealle ja draw ei starttaa vasemmalle. Pallon startti on muutenkin sellainen asia, josta kannattaa pitää huolta. Linjauksien jälkeen tempotreeniä, 25%, 50%, 75%, 100% tehoilla. Eli jos lyön mailalla, joka lentää 100m, lyön täydellä svingillä, mutta tehoa muuttaen näitä eri matkoja. Putti: Tässä minulla on vaikeuksia tähtäyksen kanssa. Minulle virhe tulee yleensä siinä, että tähtään liikaa oikealle ja sen jälkeen joudun sulkemaan lapaa, jotta pallo lähtee haluttuun linjaan. Tässä linjaustreenit tulevat taas isoon apuun. Keppejä,naruja tai muita apuvälineitä käyttäen linjaan itselleni suoran putin ja asetan lavan niin, että lapa on todellakin keskelle reikää. sen jälkeen kun tähtäys on varmasti täydellinen, tiedän että vika on liikkeessä jos pallo ei mene reikään. Jos asetut puttiin linjureita apuna käyttäen suoraan ja asento tuntuu oudolta, voit olla lähes varma siitä, että nämä treenit olisivat hyödyllisiä. Lähipeli: Yleisesti pidän siitä, että otan muutaman pallon ja kiertelen griinin ympärillä jatkuvasti, etten ala kyllästyä samaan paikkaan. Tällä osa-alueella tykkään myös ottaa pieniä kisoja kaverin kanssa, koska silloin keskittyminen on paljon parempaa. Lähipelissä paikat voivat olla niin erilaisia, että on hyvä pitää itsensä koko ajan hereillä. Perusasioita, joita lähipelissä pitää miettiä, ovat pudotusalue ja rullimismatka. Itse en pidän siitä, että laitetaan iso kasa palloja tiettyyn paikkaan ja lyödään robotinomaisesti, koska silloin treenistä häviää pelinomaisuus. Osumaa voi näin parantaa, mutta varsinainen lähipelinäkemys puuttuu tästä treenistä melko lailla kokonaan. Tässä oli pieni katsaus siihen, mitä harjoitusalueilla voi tehdä. Ei mitään vaikeaa, pelkkiä yksinkertaisia ja helppoja asioita. Niistä jos pitää huolen, annat itsellesi erittäin hyvän mahdollisuuden kehittyä joka päivä. Seuraavan blogiin koitan saada kuvamateriaalia treeneistä jotta visualisointi olisi helpompaa! Ensi kertaan, Puhis
1 Comment
|
PuhisAmmattilaisgolfarin ajatuksia pelistä ja elämästä. Jos tykkäät niin muista kertoa kaverillekkin. Archives
July 2016
|