Tsau! Ei tällä kertaa mennyt Puhakan pojalla ihan nappiin karsintakilpailu. Tulossarja 82-76 ja kahden lyönnin turvin joutuu huomenna pitämään lepopäivän peleistä. Keli oli erittäin haastava kaksi päivää. Tuuli oli kova ja ilma kylmä. Silti omalta osalta kisa oli täysi floppi. Aloitin koko kisan heti kolme ensimmäistä reikää +5. En muista milloin viimeksi on par 3 reijälle tehnyt tuloksen 7! Missään vaiheessa ei lähtenyt peli rullaamaan halutulla tavalla. Vaikeaa oli mutta ei tästä masennuta, ensi vuonna pelataan muualla. Ei auta siis itku markkinoilla. Tästä takaisin Suomeen ja armeijan harmaisiin. Tosin onneksi pääsee heti aloittamaan rupeaman urheiluleirillä Pajulahdessa ensi maanantaista alkaen. Talven tavoite on treenata itseni niin hyvään kuntoon ettei ensi kaudella tarvitse kolkutella isoja numeroita. Tältäkin kaudelta jäi varastoon muutama punainen kierros:) Käytetään niitä ensi vuonna sitten. Tulipahan pelattua yksi kisa enemmän ja saatua kokemusta. Analyysi omasta pelistä on aika tarkka ja talvella on aikaa saada asiat kuntoon ensi kautta ajatellen. Yksi osa-alue, josta on hyvä itsekkin ottaa vielä enemmän selvää itselleen, on mentaalipuoli. Olen aina pitänyt itseäni mentaalisesti hyvänä pelaajana, mutta ongelmaksi on viime aikoina muodostunut jännityksen puute. Pelaan tiukoissa paikoissa keskimäärin paljon paremmin, koska silloin en anna tilaa epäonnistumisille. Nytkin sain kisassa loppua kohden vähä kiinni tästä tunteesta. Vatsassa pitää olla se pieni vääntö ja käsissä pieni kihelmöinti. Se tekee ainakin minusta vain terävämmän golfkentällä. Jokainen lyönti pitäisi olla se maailman tärkein ja merkitsevin. Näinkin yksikertainen asia saattaa välillä unohtua pelatessa, hölmö kun on. Toinen asia, jota olen pähkäillyt, on että mikä on paras olotila golfin peluuseen. Onko neutraalius hyvä juttu, vai pitäisikö sitä olla enemmän niinkuin ennen, eli antaa tunteiden viedä hiukan enemmän. Kun lyö huonon lyönnin, niin päästää pienen karjaisun tai vastaavaa ja kun tulee hyvä suoritus, osaisi tuulettaa enemmän. Näin eläisi enemmän golfia eikä tulisi harmaita kohtia golfkentällä. Tämäkin on tietysti yksilöllistä ja joillekkin sopii toinen paremmin kuin toiselle. Nyt on aikaa mietiskellä ja tehdä päätöksiä ja muutoksia ensi kautta ajatellen. Kyseenalaistamalla kehittyy ja nyt olisi hyvä väli golfkautta kaikilla tehdä pieni itsetutkinta, jos haluaa ensi kesänä pelata paremmin. Itse aion ainakin tehdä juuri tämänlaisen itsefilosofoinnin:) Right on! Puhis
0 Comments
Leave a Reply. |
PuhisAmmattilaisgolfarin ajatuksia pelistä ja elämästä. Jos tykkäät niin muista kertoa kaverillekkin. Archives
July 2016
|